Idea avainkaapin tekemisestä lähti tarpeesta harventaa autioituneen mummonmökin pihapiirissä kasvanutta luumupuustoa. Puusto oli käytännössä saanut olla muutaman vuosikymmenen oman onnensa nojassa, jolloin se oli päässyt kasvamaan miltei läpitunkemattomaksi ryteiköksi. Näin ollen osa puista sai lähteä jotta jäljelläolevat kasvaisivat paremmin.
Välittömästi huomatessani puun sisustan vivahteikkaan värin tajusin, että tästä puusta ei ainakaan polttopuuta saa tulla!
Karkea sahaaminen pöytäsirkkelillä
Puu pätkittiin mahdollisimman pitkiin suoriin pätkiin. Kovin pitkiä näistä pätkistä tosin ei tullut, koska runko on todella mutkikas. Paksuutta puulla ei ole myöskään kovinkaan merkittävästi, joten käytännössä vain alimmat osat rungosta kannatti ottaa talteen.
Puusta sahattiin epätarkalla pöytäsirkkelillä mahdollisimman neliskulmaiset pötkylät ja ne vietiin kuivumaan talven yli kellariin, joka oli melko viileä, eikä liian kuiva. Kuivuminen tapahtui lohkeamatta, joten paikan valinta oli selkeästi onnistunut.
Kaapin osat työstettyinä
Seuraavana keväänä alkoi puiden varsinainen työstö, kun käyttötarkoituskin oli keksittynä. Kovin isoa kapistusta puumäärästä ei olisi mahdollista nikkaroida, mutta puuta oli juuri sopivasti avainkaapin tekemistä varten.
Kappaleiden millintarkka työstö vaatii tietenkin hyvät työstövälineet. Harmittavasti sellaisia ei ole saatavilla käyttöön ainakaan liian helposti, vaikka esimerkiksi kouluista tyypillisesti löytyy melko kattavat puutyötilat. Onneksi kuitenkin Espoosta löytyy tuntiveloituksellinen nikkariverstas, jossa voi käydä työstämässä erityistyökaluja vaativat vaiheet. Toki työvaiheet kannattaa suunnitella hyvin etukäteen, jotta selviää mahdollisimman lyhyillä visiiteillä.
Suurin työ oli puupalasten höylääminen tarkalleen neliskulmaisiksi ja yhdenpaksuisiksi. Kehikkoa varten tehtiin vannesahan ja taltan avulla sormiliitokset. Peilioven keskustaa varten liimattiin puita levyksi, johon sahattiin sirkkelillä kavennukset reunoihin. Vastaavasti oven kehikkoon sahattiin sirkkelillä urat joihin keskilevy saadaan upotettua paikoilleen.
Palaset liimattuna yhteen
Seuraavaksi palaset liimattiin yhteen ja tulos viimeisteltiin hiomalla. Saranoita varten oveen ja kehikkoon tuli loveta saranoille kolot, jottei ovi olisi jäänyt kovin kauaksi rungosta. Saranoiden kiinnittäminen osoittautuikin yhdeksi työläimmistä työvaiheista: saranoita ruuvatessa poratuista ruuvinreiästä ja varovaisesta ruuvaamisesta huolimatta ensimmäinen messinkiruuvi katkesi ruuvatessa. Katkenneen ruuvin sain sentään vielä tongilla väännettyä takaisin ulos, mutta reikiä aavistuksen suurentaessani katkesi myös poranterä ruuvinreikään. Tästä vieläpä jäi vain noin millin kokoinen tynkä näkyviin ja terä oli niin tiukasti jämähtänyt paikoilleen, ettei sitä tuntunut saavan millään irti. Tästä saattoi päästä muutama ärräpää, mutta onpahan ainakin kovaa puuta. Lopulta ratkaisu oli porata ruuvinreiän viereen toinen reikä, jonka kautta poranterän sai irti, ja tilkitsemällä tämä apureikä myös luumupuusta tehdyllä puutapilla. Apureikä jäi kokonaisuudessaan saranan alle piiloon, joskin tapituksen lopputulos oli kyllä niin siisti että ihan hyvin se olisi voinut jäädä myös näkyviin!
Avainkaappi valmiina
Lopuksi avainkaappi öljyttiin ja kiinnitettiin seinälle kahdella ruuvilla. Hyvältä näyttää vaikka itse sanonkin!
Avainkaappi sisältä
Loppuarvio avainkaapista on, että siitä tuli ihan hieno. Jonkin verran epätarkkuutta omassa puuntyöstössä oli, mutta en usko että kukaan muu varsinaisesti kiinnittää näihin huomiota. Myös muutamia virheitä puussa jäi näkyviin avainkaapin sisälle, sillä täysin virheettömiä puunkappaleita ei yksinkertaisesti ollut saatavilla riittävästi.
Saatan jossain vaiheessa vielä lisätä oveen magneetin joka pitää oven varmemmin kiinni. Riittävän pientä ja siroa magneettia en tähän mennessä vain ole onnistunut löytämään, ja toisaalta ovi kyllä pysyy kiinni muutenkin.
Kaiken kaikkiaan oli ilo saada hyödynnettyä omaa puuta tälläiseen käyttötarkoitukseen. Tekemällä oppii uusia asioita. Lisäksi nyt kotonamme on juuri sellainen avainkaappi kun halusimmekin.
Itellä aikomus tehdä vastaavanlainen avainkaappi. Kaiutinkaapin rakentelusta jäi tähteeksi pähkinäpuuta sopivasti.
TykkääTykkää