Tämän blogin saa kunnia aloittaa kesäinen grilliprojekti. Taustana projektissa oli mökin suorastaan olemattomat grillausmahdollisuudet, sekä vastaavasti puuvajan takaseinustalla sopivaa käyttökohdetta jo kohtalaisen kauan odottaneet ylimääräiset julkisivutiilet.
Valmistelut
Projekti alotettiin inventoimalla käytettävissä olevat tiilet ja hahmottelemalla lukumäärän perusteella grillin tuleva koko. Kokoon vaikutti myös se, että grillitasosta haluttiin tehdä riittävän iso muurikkaa ja savustuslaatikkoa varten. Muuten grillin mitotus oli varsin joustavaa, grillin piipusta tehtäisiin juuri niin korkea kuin mitä tiiliä riittää.
Grillin sijainniksi katsottiin paikka sopiva pihapiiristä, kuitenkin mahdollisimman kaukana rakennuksista savun ja palovaaran takia.
Töiden eteneminen
Tiilijaon mallailua pohjalaatan päällä
Pohjatöiden osalta päästiin helpolla, sillä n. 10cm maakerroksen alla on suoraan peruskallio. Kallion päälle valettiin yksinkertainen betonilaatta tasoittamaan alusta.
Alimpien tiilien alle laitettiin kauttaaltaan kattohuopaa suojaamaan tiiliä alapuoliselta kosteudelta. Työn nopeuttamiseksi muurauslaastina käytettiin ruskeaa muurauslaastia, jolloin erillistä saumausta ei tarvittu. Lisäksi tiilijako oli suunniteltu siten, ettei tiiliä joutunut juurikaan halkomaan.
Grillitason holvaus käynnissä
Holvauksen tueksi rakennettiin laudoista pistosahalla leikkaamalla kaarevat tuet, jotka kiinnitettiin alustaan.
Piipun muuraus
Töiden etenemistahti ei ollut mikään päätä huimaava, johtuen toisaalta muuraajan kokemattomuudesta ja toisaalta myös siksi, että homma piti sovittaa perheen muihin kesälomamenoihin. Käytännössä usein päivät vietettiin yhdessä perheen kanssa ja illat sain ”omaa aikaa” muuraamiseen.
Tulitiilet ja lattialaatat paikoillaan
Lopuksi grillipesä päällystettiin tulitiilillä (kyllä, näitäkin löytyi jo omasta takaa!), jotka liimattiin tulilaastilla paikoilleen. Lisäksi päällimmäisten tiilien päälle ladottiin lattialaattoja ja piipun yläreuna peitettiin ylijäämälaastilla. Nyt koko komeus jäi muutamaksi viikoksi odottelemaan laastin kovettumista ja ensimmäistä grillauskertaa…
Koepoltto
Ensimmäinen poltto aloitettiin varovasti pienellä tulella. Positiivinen yllätys oli se, että savupiippu imi yllättävänkin tehokkaasti savut sisäänsä, vaikka alunperin olin uskonut että sen vaikutus olisi vain nimellinen.
Ensimmäiset grillaukset valmistumassa
Loppuarvio
Grillin toimivuus yllätti positiivisesti! Toki ruoan valmistus on aidossa puugrillissä hitaampaa kuin modernilla kaasugrillillä, mutta tässä grillissä ei savu tule silmille ja ruoka on aidossa hiilloksessa kypsytettyä!
Parannettavaa lienee lähinnä ritilässä, joskus tulevaisuudessa aion hankkia tilalle kahvallisen ritilän jota voi helpommin liikutella eri korkeuksille hiilloksesta. Lisäksi tekemäni sadesuojat vaikuttavat kyllä toimivilta, mutta ovat hivenen rumia pihapiirissä, joten siihenkin saattaa olla vielä parannusta tulossa.
Projektin erikoisuus oli lisäksi se, että laasteja ja sementtiä lukuunottamatta kaikki käytetyt materiaalit olivat pihojen perukoille kertynyttä ylijäämää, josta päästiin samalla kertaa kätevästi eroon.
tämä näyttää tosi hienolta grilliltä! tosi hienosti olet suunnitellut! minäpä yritän tehdä samanlaisen ensi kesänä ja kerron sitten miten kävi 🙂 Tässä hieman kysymyksiä jos kerkeät vastailla:
1. Laitoitko alusbetonin alle soraa tai routaeristyslevyn, vai suoraan kallion päälle vaan? Oliko sulla ihan betonimylly vai saitkos sekoteltua sen ihan käsikeinoin sen? Kauan kesti kuivua?
2. Itse ajattelin rakentaa tulisijan hieman alemmas että saa kaksi ritilää päällekkäin. rakensit vissiin koko jutun valmiiksi ja sitten porasit tiiliin reijät ritilänpidikkeille?
3. Millä keinoin tuit holvia muuraus/kuivumisvaiheessa? Käykö siihen ihan laudanpalat?
4. Minkälaisella työkalulla tuollaisia tiiliä leikataan pienemmäksi?
5. Onko piippu ihan pelkkä suorakulmio vaan ja se imee automaattisesti tulipesästä savut ylös? Ei mitään kikkaluukkuja siellä takana tms?
TykkääTykkää
Kiva jos bloggaus sai innostumaan grillin tekemisestä! Itsekin näitä eri projekteja suunnitellessa tulee yhdisteltyä ideoita eri lähteistä, joten bloggaamalla omista kokemuksista voin osaltani välittää näitä ideoita eteenpäin.
Yritänpä vastata kysymyksiisi:
1. Meillä oli grillin kohdalla ohuen sammalkerroksen alla melko tasainen kalliopinta, eli betonivalu laitettiin suoraan kallion päälle, jotta saatiin muuraukselle tasainen alusta. Saman betonilaatan avulla saatiin grilli nostettua sen verran ylöspäin ympäröivästä maastosta, ettei lumen sulamisvedet yms. jää tiiliä vasten ja hajota niitä. Alusta kannattaa miettiä omaan kohteeseen sopivaksi, koska sen korjaaminen jälkikäteen on todella hankalaa…
Betonimyllyä meillä ei ollut, ihan käsipelillä meni tuon määrän sekoittaminen. Ja seuraavana päivänähän tuon päälle voi jo alkaa asettelemaan tiiliä, muistaa vaan laittaa alimmaisten tiilirivien alle kattohuopaa ettei betonilaatasta nouse kosteutta tiiliin.
2. Ritilänpidikkeet tosiaan porasin viimeiseksi, ja pidikkeiden virkaa ajaa harjateräksestä tehdyt tapit.
3. Holvin tein siten, että tietysti holvin sivuseinät oli muurattu valmiiksi ennen holvin tekemistä, jottei holvitiilet puske niitä sivuun. Holvitiilien alle tein puusta yksinkertaiset tuet (näkyy tuolla yllä olevassa kuvassakin), kuviosahalla sain suoraan tiilien alapintaan tulevan lautaan sahattua sopivaan kaareen. Oikein tehtynähän holvi on jo muotonsa perusteella aika tukeva rakenne (holven kaari on pidempi kuin alla oleva vapaa tila), joten varsin heppoisella tuella pärjättiin.
4. Tiilet naputtelin katki ihan vaan muurarin vasaralla. Varsin helposti onnistui aloittelijaltakin. Kannattaa myös miettiä tiilijako sellaiseksi että tiiliä ei joutuisi hirveästi nakuttelemaan katki, tuossa omassa grillissä melko pitkälti mentiin kokonaisilla tiileillä.
5. Piippu on ihan vaan suora putki grillin takaosassa. Täytyy sanoa että itsekin olin aluksi aika skeptinen sen toimivuudesta, mutta käytössä olen huomannut että se jopa imee vähän liiankin tehokkaasti tulia sisäänsä. Grillattavia ruokia saa siis pitää hyvinkin lähellä tulta, kun lämpöäkin imeytyy piippuun. Käytännössä siis grilli saattaa aluksi savuttaa vähän minne sattuu, mutta kunhan tuo piippu alkaa imemään kuumia savuja sisäänsä, niin siitä syntyy sen verran voimakas savupiippuilmiö, että valtaosa savusta kyllä katoaa tuonne piippuun.
Toivottavasti näistä vastauksista oli hyötyä ja annahan kuulua miten sinun grilliprojektille kävi 🙂
TykkääTykkää
Kuinkas paljon tähän Grilliin meni tiiltä aikanaan ja kuinka on kestänyt aikaa ja vuosia onko edelleen ehjänä vai alkanut murentua vuosien mittaan. ?
TykkääTykkää
Aika tasan 10v on nyt grilli ollut käytössä. Hyvin on myös kestänyt aikaa, jopa päälle myrskyssä kaatuneen männyn! Kestävyyteen on varmasti vaikuttanut myös se, että grilli on suojattu pienellä katteella, jolloin lumi ja vesi ei jää lillumaan grillin päälle.
Tiiliä en nyt ala laskea, mutta grilli mitoitettiin pitkälti sen kokoiseksi mitä pihapiiristä sattui löytymään jämätiiliä 🙂
TykkääTykkää