Omaksi tavaramerkiksi on tullut aina uusiin asuntoihin muuttaessa päivittää vuosikymmeniä vanhat keittiöt nykyaikaan. Vuosikymmenien aikana käytössä kuluneissa keittiökalusteissa alkaa väistämättä olla jo kohtalaisiakin vaurioita. Lisäksi uusimalla kaapiston saa huomioitua paremmin myös tämän päivän keittiökoneiden, kuten mikrojen, sijoittelun hieman paremmin.
Periaate keittiöremonteille on ollut aina sama: keittiöremontti toteutetaan muutaman vuoden asumisen jälkeen, jolloin vanhan keittiön toimivuus on tullut testatuksi arjessa, ja siten saatu ideoita miten uusi keittiö voisi poiketa vanhasta.
Pienen poikamiesboksin keittiösyvennys
Ensimmäinen ikioma keittiöremontti tuli tehtyä pieneen, alle 20 neliöiseen poikamiesboksiin, jossa putkiremontin johdosta joka tapauksessa jouduttiin purkamaan vanha keittiö. Kuten arvata saattaa, näin pienessä asunnossa myös kaikki säilytystila oli erittäin kortilla, joten kaappeja tarvittiin juuri niin paljon kuin pieneen syvennykseen vaan saatiin mahdutettua.
Korkean, yli 3m huonetilan johdosta keittiö oli mahdutettu parvisängyn alle. Tästä tosin aiheutui myös se, että parvi katkaisi poistoilman kulkeutumisen poistoilmaventtiilille, ja muutenkin painovoimainen ilmanvaihto jätti kokkauskäryt pitkälti huoneistoon. Säilytystilaa oli vain muutaman kaapin verran syvennöksen perukoilla, ja mikroaaltouuni söi vähäisen pöytätilan jääkaapin päällä.
Kun vanhat kalusteet oli purettu ja sähkäri oli vetänyt tarvittavat uudet johdot mikron ja liesituulettimen pistorasioita varten, alkoi kaappien kokoaminen. Erityisesti päädyn ahdas tila aiheutti harmaita hiuksia: tiukkaan tilaan olisi mahdutettava sekä liesi että allaskaappi vesi- ja viemärijohtoineen. Nurkan kaappeja jouduttiinkin hieman modifioimaan tässä yhteydessä, jotta kaikki saatiin mahdutettua paikoilleen ja lisäksi olisivat tarkastettavissa.
Lopputulos oli uusi, L-muotoinen keittiösyvennys, jossa moninkertaisesti pöytä- ja säilytystilaa aiempaan keittiöön verrattuna. Itse asiassa keittiö oli pöytä- ja säilytystiloiltaan mitattuna jopa isompi, kuin monen muuten huomattavasti isomman asunnon keittiö! Myös uusi aktiivihiilisuodattimen avulla toimiva liesituuletin paransi merkittävästi sisäilmaa kokatessa.
Ensimmäisen yhteisen asunnon keittiö kuntoon
Toinen esimerkkiprojekti oli 80-luvun asunnon alkuperäisessa kunnossaan olevan keittiön uusiminen. Keittiö sinänsä oli sopiva kaappitiloiltaan, mutta jo varsin huonossa kunnossa.
Alkuperäisen keittiön laatikostot tippuivat, hyllyt olivat painuneet kaarelle ja ovet repsottivat saranoiltaan. Lisäksi mikro ja kahvinkeittimet veivät turhaan pöytätilaa.
Uusi keittiö toteutettiinkin siis hyvin pitkälti vanhojen suunnitelmien pohjalta. Mikro nostettiin omalle hyllylleen ja kahvinkeitintä varten tilan päätyyn rakenneltiin pöytätasojen massiivipuulevyistä omat hyllynsä, josta vapautui lisää pöytätilaa.
Lapsiperheen keittiö kuntoon
Kolmas keittiö on myöskin 80-luvun jo huonokuntoisen keittiön uusiminen. Keittiön päädyssä oleva ruokailutila oli myös niin kapea, että uutta keittiötä haluttiin kaventaa aavistuksen, jotta pöydän ympärille jäisi paremmin tilaa.
Työt lähtivät jälleen käyntiin luonnollisesti vanhan keittiön purkutöillä. Toinen puoli keittiöstä oli tiiliseinässä kiinni, toinen taas kipsilevyseinässä. Kipsiseinä oli yksinkertaisinta poistaa kokonaan, koska kipsissä kiinni olevia välitilalaattoja ei saa irti rikkomatta kipsiä. Samalla saatiin tarkastettua vahvikkeiden sijainnit ja vedettyä mikrolle sähköt seinän sisällä.
Toisella puolella tiiliseinästä tasoitettiin välitilalaatan kohta uusia laattoja varten. Lattiassa olevat vesi- ja viemärijohdot tiivistettiin siten, että mahdollisissa vesivuodoissa vesi johdetaan näkyviin lattialle, kun taas alkuperäisessä keittiössä vesi olisi päässyt valumaan vesijohtojen lämmöneristeitä pitkin alapohjaan muhimaan.
Jotta työ ei olisi päässyt liian yksinkertaiseksi, uusien alkuperäistä hieman kapeamman keittiökaappirivistön päädyssä ei ollut lainkaan parkettia, joten sitä jouduttiin jatkamaan. Jatkaminen ei sinänsä olisi ollut mikään iso juttu, mutta kun vanha parketti oli jo päässyt väriltään huomattavasti tummumaan. Siispä koko talon parketti samalla kertaa hiontaan.
Tässä keittiöremontissa uutta oli se, että nyt taloudessa asusti myös pieniä lapsia. Siinä mielessä esimerkki onkin huono tee-se-itse mieheksi itseään tituleeraavalle, että varsinaisen kaappien asennuksen jouduinkin tilaamaan ammatti-ihmisiltä, jotka tekivätkin asennustyön yhden työpäivän aikana. Tyypillisesti itsellä olisi vähintäänkin täytelevyjen sahailut jääneet pitkiksi toveiksi odottelemaan, joten oli ihan positiivista saada näin valmis keittiö näinkin nopeasti.
Uusi keittiö tarkasteltavissa myös 360-kuvana.
Ehkäpä erityisin yksityiskohta tässä keittiössä oli keraaminen pöytätaso, joka paitsi on helppohoitoinen ja kestävä materiaali, loi se ilmettä keittiölle. Vastaavasti elävyyttä tilaan tuo ovien harjattu mäntyviilu.
Yhteenveto
Keittiöremontti on oiva tilaisuus saattaa oma keittiö nykyaikaiseksi ja helpottaa omaa arkeaan toimivalla keittöllä. Kaupoista tarjotaan myös auliisti suunnitteluapua ja niistä saa tarjouksen kylkiäisiksi kattavat suunnitelmat 3D-havainnekuvineen.
Keittiökokonaisuuksia saa hyvin moneen hintaan, ehdottomasti halvimmalla pääsee kun itse kokoaa kaapit palasista. Kaappien asennus itsessään ei ole lainkaan mahdoton tehtävä, mutta näiden lisäksi on syytä huomioida kaikki täytepalaset, vanhojen kaappien alta esiin jäävät pinnat ym. muu työ, joka vastaavasti vaatii oman vaivansa. Nämä vaativat paitsi aikaa, myös usein erityisiä työvälineitä. Lisäksi keittiöön liittyviin sähkö-, vesi- ja ilmanvaihtotöihin tulisi joka tapauksessa hankkia omat ammattitaitoiset asentajansa.
Kun kuitenkin remontti on tehty, voi sillä olla merkittäväkin parannus arkeen.